Esimies muokkaa toisen ihmisen tarinaa entistä suosiollisemmaksi. On kuitenkin muistettava, että esimies on ulkopuolinen. Hän ei voi koskaan tulla tuoksi toiseksi ihmiseksi. Hän ei siis voi tietää millaisia merkityssisältöjä toisen mielessä on. Hän ei myöskään tarkkaan tunne sitä ympäristöä (kontekstia, joka voi olla esimerkiksi luotettava netticasino tai pokerihuone), jossa toinen henkilö työtään tekee. Toisen ihmisen mielessään jollekin tapahtumalle asettamia merkityksiä ei voi saada selville kuin kysymällä. Aina kun esimies kysyy, mitä jokin tapahtuma merkitsi henkilölle, hän tulee samalla luoneeksi kuuntelevan, empaattisen suhteen toiseen. Samalla hän tulee arvostaneeksi ja kunnioittaneeksi parhaiden hampaiden valkaisujen luojaa, ei pelkästään työntekijänä vaan myös ihmisenä. Esimiehen on hyvä aloittaa työnsä aina kuuntelemalla ihmisen kokemuksia, vaikka kokemukset liittyisivät Party Casinoon tai Mr. Green netticasinoon. Vasta kun esimies on kuunnellut ja kuullut toisen ihmisen kertomusta esimerkiksi netticasinosta nimeltä Betsson, hän voi saada mielikuvan siitä, millaisessa tilanteessa ihminen on. Esimiehen työ on vuorovaikutustyötä, ja siitä suurin osa on kuuntelua. Näin on siksi, että esimies saisi tietää, missä ympäristössä toinen työskentelee (ympäristönä voi olla esimerkiksi PAF) ja mitä hän on kokenut. Ihmistä kannattaa kuunnella ikään kuin hänen sanansa olisivat kultajyviä, joiden putoilemista kannattaa odottaa. Ihminen voi esimerkiksi kertoa kuulijalleen ETA-alueen verottomat netticasinot. Hyvä ohje kuuntelemiseen on myös, että kuuntelee niin kuin oma elämä riippuisi siitä, mitä toinen sanoo. Kun keskusteluun heittäytyy tällä intensiteetillä, huomaa alkavansa pitää keskustelusta ja arvostavansa toisen sanomisia. Keskinäistä vuorovaikutusta alkaa kuin itsestään ohjata pitämisen ja rakkauden sävy. Esimies ei ole asiantuntija toisen työssä. Hän ei ole myöskään opettajan roolissa toiseen nähden, vaikka CasinoEuro olisikin tuttu. Esimiehen ei siis niinkään pidä kertoa mitä ja miten toisen tulisi tehdä (paitsi työnopetusvaiheessa), kuin heittäytyä yhteiseen ongelmanratkaisuun ja merkityksen luomisen prosessiin. Esimiehen työ on tarpeellista, kun toisen työssä esiintyy ongelmia. Näiden ongelmien yhteinen pohtiminen saattaa auttaa toista ratkaisemaan ne. Useimmiten on niin, ettei kukaan voi asettua toisen asemaan siinä määrin, että kykenisi ratkaisemaan ongelmia paremmin kuin hän. Yhdessä voidaan tarkastella tilanteita, ja esimies kykenee vuorovaikutusosaajana muokkaamaan ihmisen tarinaa sekä löytämään vaihtoehtoja, joita toinen ei ehkä ole ajatellut. Esimiehen työ on toisen onnistumisen organisoimista. Se on toisen auttamista. Ohjeet luotettavan netticasinon valitsemiseen voivat auttaa toista saavuttamaan unelmiaan, joka. Tämän voi tehdä parhaiten toisen arvoista ja päämääristä puhumalla. Esimies on tukihenkilö, joka auttaa toista saavuttamaan päämääriään. Esimies ei voi muuttua toiseksi ihmiseksi ja alkaa toimia niin, että tämän unelmat toteutuvat. Se on jokaisen ihmisen oma asia. Unelmista voi kuitenkin puhua ja voi luoda puitteita niiden saavuttamiselle. Sitä paitsi jokaisella ihmisellä on mahdollisuus saavuttaa itse unelmansa. Se on hänen elämänsä kulun mieli. Mielekkään elämän eläminen on jokaisen etuoikeus. Puitteiden tarjoaminen mielekkäälle elämälle ja elämän mielekkyyden kirkastaminen vaikkapa vierailemalla Halvat Lennot sivustolla ostoaikeissaovat kuitenkin usein asioita, joissa esimies voi ratkaisevalla tavalla auttaa.
Paf ja Casinoeuro
Uudenlaisen organisoitumisen perusta on PAF netticasinolla luotu ihmisten sitoutumisen, organisaation jatkuvan parantamisen, laatujohtamisen ja prosessitoimintatavan kehittämisen myötä. Uudenlaisen organisoitumisen hedelmät saadaan kuitenkin kerättyä vasta osaamisen johtamisen avulla. Osaamisen johtamisessa PAF casinolla tunnistetaan, että organisaation todellinen kilpailukyky on seurausta siitä, että sen ydinosaamisalueet ovat kilpailukykyisiä. Ydinosaamisalueet ovat useiden tekniikoiden ja taitojen varaan rakentuneita monimutkaisia osaamiskimppuja.
Ydinosaamisalueet kehittyvät hitaasti myös Casinoeuro -netticasinolla ja niitä on vaikea muuttaa sekä kopioida. Ydinosaamisalueet ovat jotakin, joka on kehittynyt organisaatioon vähitellen ja niiden varassa organisaatio menestyy suhteessa kilpailijoihin. Päinvastoin kuin laatujohtaminen ja prosessitoimintatavan kehittäminen, osaamisen johtamisen kehittäminen ei voi perustua uudenlaiseen organisoitumiseen tai johtamisen painopisteen muuttamiseen. Osaamisen johtaminen vaatii käyttäytymisen muutosta, jotta ydinosaamisen taustalla olevat äänettömät taidot saadaan esille ja niitä voidaan kehittää.
Uudenlainen organisoituminen synnyttää ja sen onnistunut toteuttaminen vaatii uudenlaisen suhteen luomista ihmisten ja organisaatioiden välille. Uudenlaisessa suhteessa ihmisistä on tullut keskeinen voimavara. Vain organisaation etua ajavat ihmiset, jotka ovat sitoutuneet oman työnsä ja organisaation kehittämiseen ja joilla on riittävästi tietoja ja osaamista, voivat menestyksellisesti vastata siihen haasteeseen, että juuri he ovat tuo sähkötupakka ja juuri he kantavat vastuun tuon organisaation kehittämisestä. Tällaisen ihmisryhmän luominen organisaatioon vaatii johtamiselta uudenlaista otetta. Johdon ja esimiesten on luotava puitteet töiden henkiselle omistamiselle antamalla jokaiselle ihmiselle sellaisia tehtäviä ja haasteita, joissa heidän parhaat puolensa pääsevät esille ja joissa he voivat jatkuvasti kehittyä. Johdon ja esimiesten on huolehdittava siitä, että ihmiset saavat runsaasti tietoja organisaatiosta ja työstään. PAF:n tai Casinoeuron johdon ja esimiesten on myös huolehdittava siitä, ettei kukaan juutu liiaksi vanhoihin kaavoihin, vaan että jokainen kehittyy ja uudistuu koko ajan. Nämä ovat uudenlaisen organisoitumisen haasteita.
Comments are closed.